Nepalilainen ruokakulttuuri on saanut vaikutteita useilta eri aluilta ja eri maiden keittiöistä. Siihen on vaikuttanut muun muassa Intia, Tiibet, Kiina ja eri Thai-ruuan maat. Tästä maukkaasta ja mausterikkaasta sopasta on aikojen saatossa kehittynyt täysin omanlainen ruokakulttuurinsa, joka on saanut maailmanlaajuistakin tunnettuutta.
Onpa meillä Suomessakin paljon nepalilaisia ravintoloita, joihin mennään herkuttelemaan maan herkullisten ruokien äärelle. Nepalilainen keittiö käyttää paljon kasviksia ja erilaiset kasvisruuat ovatkin nepalilaisen ruokakulttuurin ydintä. Nepalilaiset ravintolat tarjoavat täten paljon vaihtoehtoja myös kasvissyöjille ja vegaaneille.

 

Nepalilainen ruoka

Nepalilainen ruoka on saanut monia vaikutteita eri Aasian maiden ruuista ja siihen on sekoittunut tyypillisiä thairuuan ainesosia. Nepal on alueena etnisesti värikäs ja maan sisällä on monia eri kulttuureita ja etnisiä ryhmiä. Tämä on sekoittanut ruoka soppaa entisestään ja maan sisällä ruokamieltymykset vaihtelevat paljon – toisaalta on myös syntynyt maukkaita yhdistelmiä eri perinteiden sekoittuessa keittiössä.

Nepalilaisessa ruuassa käytetään paljon vihanneksia, linssejä, jonkun verran papuja ja runsaasti hiilihydraattipitoista ruokaa kuten erilaisia riisi lajikkeita, maissia, vehnää ja muuta viljaa. Yksi perinteinen ja tunnettu ruoka-annos dal-bhat-tarkari, joka on linssejä curry-vihanneksilla, yleensä riisin kanssa. Tämän kaltaiset annokset ovat tyypillisiä nepalilaisessa keittiössä. Ne ovat ravitsevia ilman lihaakin, jota käytetään kyllä myös eritoten länsimaisten vaikutteiden lisääntyessä Nepalissa.
Muita tunnettuja ruokalajeja ovat muun muassa Momo -nimellä kulkevat taikinanyytit, jotka on täytetty vaihtelevalla lihalla ja kasviksilla. Chatamari, on pizzan kaltainen annos, jossa viljapohjaisen leipämäisen taikinan päällä on lihaa, vihanneksia ja usein kananmunaa. Erilaiset peruna-, kasvis- ja papupadat sekä monipuoliset curry-ruuat ovat myös yleisiä antimia nepalilaisesta keittiöstä.

Monet kasvisruuat ovat perinteisesti vähärasvaisia ja näin ollen varsin terveellistä syötävää. Kyllä Nepalissa silti tunnetaan rasvaisiakin aterioita; eritoten katukeittiöstä saa uppopaistettuja (Tareko) ja öljyssä paistettuja (Bhuteko) ruokia, joissa usein on lihaa, vehnää, maissia tai molempia. Nepalissa valmistetaan ruokaa myös grillaamalla ja ruokia marinoidaan pitkään mausteiden imeytymiseksi.

Nepalilaisessa ruuan valmistuksessa otetaan myös huomioon ruuan säilyvyys ja ruoka-aineiden säilyvyys. Monilla alueilla olosuhteet ovat suhteellisen karut, Himalajan liepeillä kun ollaan, joten ruokaa perinteisesti myös säilötään joko kuivaamalla tai hapattamalla. Riisi ja linssi ovat suosiossa edullisen hintansa lisäksi myös hyvän säilyvyytensä vuoksi.

 

Nepalilaisen ruuan nykytila ja turismin vaikutteet

Nepalilaisessa ruuassa käytätetään mausteita runsaalla kädellä, mutta yleisesti ottaen ruoka ei ole yhtä tulista kuin esimerkiksi Intialaisessa keittiössä. Koska turismi on Nepalissa lisääntynyt, ovat monet ravintolat muuttaneet ruokalistaansa länsimaisempaan suuntaan, yhä miedompia makuja käyttäen. Monilla paikoin tarjotaan myös aivan tyypillistä länsimaista ruokaa. Aitoja ja perinteisiä nepalilaisen keittiön herkkuja voi ostaa eritoten katukeittiöistä ja pienistä paikallisista ravintoloista, joissa tosin ei ruokalistoja ole englanniksi. Turistin kannattaakin opetella muutama paikallinen ruokalaji nimeltään, jotta pääsee kokeilemaan autenttisia ruokia.

Ruoka on aina ollut tärkeä osa nepalilaista kulttuuria ja sen merkitys korostuu eritoten erilaisten juhlien ja perhekokoontumisten yhteydessä. Hyvät juhlat syntyvät hyvästä ruuasta. Nepalilainen ruuanlaittotaito periytyy tyypillisesti sukupolvelta toiselle, äideiltä tyttärille, ja keittiössä puuhaavatkin tyypillisimmin naiset. Nepalissa on kautta aikain kasvatettu ruokaa itse ja maanviljely onkin tärkeä elinkeino. Monet perheet elävät täysin tai lähes täysin omien kasvatustensa varassa.
On tärkeää, että nepalilaiset ruokaperinteet säilyvät länsimaisten vaikutteiden lisääntyessä. Nepalilainen ruoka on ravinnut alueen asukkaita kautta aikojen ja sitä pystytäänkin kasvattamaan paikallisesti. Liiallinen muutos ruokatottumuksiin olisi paitsi haitaksi perinteisille elinkeinoille myös ihmisten terveydelle. Kasvis- ja hiilihydraattipainotteinen ruoka on terveellistä ja ravitsevaa ja onkin pitänyt Nepalissa tietyt länsimaissa yleiset ylipainoon liittyvät sairaudet vähällä.